Melkoinen lumimyrsky tuolla ulkona! Ihanaa kuitenkin että lunta sataa ja alkaa näyttää talviselta :) Toivottavasti pakkaskelit nyt jatkuvat ettei heti tarvitse ruveta loskassa rypemään.

Aamulla kävimme kunnon aamulenkillä Maikun ja Wilman kanssa. Puolitoista tuntia vierähti ja vaikka silloinkin oli jo tuulista, lunta ei vielä satanut. Valitettavasti en uskaltanut vielä päästää Justusta juoksemaan vapaana, kun sen viime viikolla poistettu kannuskynsi ei ole vielä parantunut ja aamun sähellyksessä en löytänyt sidetarpeita, vaan jouduin ulkoiluttamaan Justuksen kynsi paljaana. Onneksi kynsi alkaa jo olla siinä kunnossa että ilman sidettäkin voi hyvin ulkoilla, mutta ylimääräisiä kolhuja se ei vielä kestä. Virtaa koiruudesta löytyy kyllä ihan kiitettävästi, joten kohtapuoliin olisi hyvä päästä metsälenkille purkamaan energiaa! Ehkä jo ensi viikolla?

Päivällä treffasin tässä Martinlaaksossa Justuksen siskon Jutun omistajat Ritvan ja Jukan pienen toko-treenailun merkeissä. Jutulla on kaverina blondipoika Nasse, jonka kanssa Jukka treenaa tokoa. Kävelimme Pöyryn puistoon, jossa Jukka ja Nasse tekivät ensin omia harjoituksiaan. Hyvältä näytti, joten Jukka voi hyvin ruveta katselemaan kevään kisakalenteria :) Mun ja Justuksen osalta alku oli vähän sähellystä. Justus kävi vähän kierroksilla, kun ei olla hetkeen oikein treenattu. Piti näyttää Jukalle miten avoimen luokan kaukokäskyt menevät, mutta Justus ei oikein malttanut niitä tehdä. Lopuksi otin sitten vähän noutoa ja seuraamista. Ensimmäinen noutoyritys meni pieleen, Justus meni vauhdilla kapulalle ja toi sen puoliväliin, mutta jäi sitten mälväämään sitä matkalle eikä tuonut sitä mulle saakka. Otin sitten muutaman tuontiharjoituksen, ne menivät hienosti ja viimeiseksi sitten noudon lyhyellä matkalla ja se sujui sitten ihan hyvin. Seuraaminen oli vähän pomppivaa, mutta muuten ihan ok. Vauhtia siis riitti, vaikka aamulenkistä ei ollut ehtinyt kulua kuin pari tuntia. Mullakin alkaa vähitellen treeni-into palata, joten katsotaan jos ensi viikolla päästäis halliin tekemään harjoituksia! Kiva oli nähdä Ritvaa ja Jukkaa sekä koiria, seuraavalla kerralla toivottavasti paremmalla säällä niin voisi tehdä enemmänkin harjoituksia.

Iltalenkillä päästäänkin sitten rämpimään lumeen ihan oikeasti, kivaa :)