Justuksen kilpparitulos tuli vihdoin tänään ja eläinlääkärillä oli kerrottavana hyviä uutisia, Justus on kilpparin osalta terve! T4-arvo Justuksella oli 19, THS 0,26 ja näiden suhde 73. Hyvä näin, nyt pääsemme jatkamaan kisauraa tokopuolella kunhan kisakalenterista löytyy joku sopiva tokokisa.

Justus on nyt viimeisen viikon ajan syönyt ja sitä myötä myös juonut vähän heikommin. Tästä en kuitenkaan ole huolissani, sillä Justus on aina ollut sellainen kausisyöjä ja joulun aikaan sille maistui ruoka turhankin hyvin. Herkut maistuvat nytkin, mutta kuppiin laitettu normaali ruoka -YÄÄÄÄK! Ilmeisesti tästä vähäisestä ravinnonsaannista johtuen Justus on mun mielestä pissannut määrällisesti hirmu vähän muutamana päivänä, mitään pissaamisvaikeuksia sillä ei kuitenkaan tunnu olevan. Tänään annoin sille poikkeuksellisesti Hill's-nappulaa jota saimme palkinnoksi jostain kisasta ja se maistui Justukselle kohtalaisesti. Toivottavasti ei mene nyt vatsa sekaisin kun on uutta nappulaa.

Ihanaa kun on taas lunta, kun nyt vaan pysyis maassa eikä sulais heti. Justuskin tykkää pyöriä hangessa ja mikäs siinä pyöriessä kun lumi on viileää ja puhdasta. Melkein tekis itsekin mieli heittäytyä hankeen tekemään lumienkeleitäNauru