Meillä on Justuksen kanssa ollut rauhallinen vuoden alku. Itse asiassa uutena vuotenakin simahdin jo yhdeltätoista ja kun heräsin niin oli jo vuosi 2009 :)

Me ollaan ensisijaisesti vaan lenkkeilty kotimaisemissa kun mä olen ollut töiden jälkeen niin väsynyt, kestää varmaan jonkun aikaa että pääsee taas rytmiin kun herätys on aamuisin 05.00. Justus on saanut vähän rasittaa aivojaan etsimällä tunnarikeppejä niin ulkona kuin sisälläkin, hyvin ne on löytyneet mutta jätkis on ollut niin riemuissaan niistä että lopputuloksena on parikin kertaa ollut tulitikkuja tunnarikeppien sijasta.

Tänään kävimme kiertämässä Pitkäkosken lenkin ja jotenkin se tavallinen 6km lenkki tuntui toosi pitkältä, mä olin ihan poikki kun päästiin autolle, Justus sen sijaan olisi voinut hyvin leikkiä vaikka kuinka auton takaluukusta löytyneet frisbeen kanssa :) Mun puolustukseksi sanottakoot että siellä oli tosi liukasta, koko ajan joutui jännittämään lihaksia, joten ei ihme että otti voimille. Justus kulki enemmän metsän puolella missä pitokin oli parempi.

Itse kävin eilen kuuntelemassa HETI ry:n luentoa "Koiranjalostuksen ABC". Luennolla käytiin läpi jalostuksen perusteita, siitoskoiran valintaa, terveys- ja luonneominaisuuksien mittaamista ja jalostamista sekä perinnöllisen monimuotoisuuden ylläpitämistä. Oli tosi mielenkiintoinen luento ja antoi paljon ajateltavaa! Harmi vaan että aika loppui kesken, asiaa olisi hyvinkin ollut kahden päivän edestä. Luonneosuutta ei ehditty käydä läpi kuin pinnallisesti, toivottavasti joskus järjestetään oma luento siitä aiheesta. Tämä luento kannatti käydä kuuntelemassa!

Ai niin, kurkistus KoiraNetiin kertoi että Justuksen toko-tulos syyskuulta on vihdoin näkyvillä myös siellä :) Ei siinä kauaa kestänytkään...