Täällä on vietetty harvinaista koiratonta viikonloppua, kun Justus oli viikonlopun hoidossa mun vanhempien luona. Erityisen harvinaisen tästä hoitokeikasta teki se, että mä olin itse kotona koko viikonlopun. Mun oli vaan pakko saada itselleni yksi vapaa viikonloppu, jolloin ei tarvitse kiiruhtaa töistä kotiin ulkoiluttamaan Justusta ja hipsiä iltapissattamaan sitä puoliltaöin (tämä koskee vain viikonloppuja) että saa aamulla nukkua pitempään. Lisäksi mä olen nyt jonkun aikaa stressannut Justuksen terveyttä siihen malliin, että oli ihan hyvä kun sai vähän aikaa olla tuijottamatta koiraa ja kuuntelematta sen jokaista henkäystä. Paitsi että nyt mä tiedän että koirassa ei ole mitään vikaa, joten uskalsin antaa sen hoitoon. Äitille ja iskälle iso kiitos, että ottivat Justuksen hoitoon! Ihanaa, että on paikka jonne Justus on tervetullut ja jonne sen tarvittaessa uskaltaa jättää hoidettavaksi. Omituistahan se oli olla kotona ilman koiraa, ihan kiva se oli yhden päivän ajan, mutta ei enempää! Nyt on ihanaa kun Justus on taas kotona, tuossa se nukkuu mun jalkojen vieressä. Mamman oma kultapoika!

Tiistaina kävimme Heurekan parkkiksella treenaamassa tottelevaisuutta yhdessä Lauran & Pertin sekä Tuulan & Mollan & Hemmon kanssa. Ei mennyt Justuksen kanssa treenit ihan putkeen, mutta vinkkejä ja ajateltavaa tuli. Seuraamisessa mulla on käsiongelma, en oikein tiedä missä kohtaa pitäisin vasenta kättäni. Sitä yritän nyt treenata ja löytää sen sopivan paikan kädelle. Justuksen kanssa otin seuraamista (kamalaa katsottavaa!) ja luoksetulon pysäytyksiä. Käsimerkillä tuo tuntuisi pysähtyvän ripeämmin, mutta täytyy nyt vielä kokeilla eri variaatioita että miten sitä jatkossa pysäyttelen. Otin loppuun myös liikkeestä maahanmenoa, ensin jäi pari kertaa seisomaan mutta sitten kun muutin äänensävyä maahanmenokäskyyn liike onnistui mainiosti.

Tänään olimme taas Saijan luona käymässä ja Justus pääsi pulkanvetohommiin. Kyydissä olivat Ilona ja Santtu sekä yhdessä että erikseen ja lapset olivat innoissaan pulkkakyydistä. Mukavaa oli myös huomata että Ilona ei taaskaan pelännyt Justusta, vaan tuli useaan otteeseen silittämään sitä oma-aloitteisesti. Toivotaan että lunta riittäis vielä pitkään, niin päästäis jatkossakin pulkkakeikoille Justuksen kanssa!