Kävimme eilen Justuksen kanssa lähipuistossa päivälenkillä ja paluumatkalla päästin Justuksen vapaaksi lumen peittämällä nurmikentällä. Kuinka ollakaan melkein saman tien näin silmäkulmastani kentän toisella laidalla olevan ojan "pohjalla" liikettä ja mietin siinä sitten itsekseni että olikohan se ihminen vai lintu. On kyllä meikäläisellä biologian tuntemus vähän heikoilla kun noita kahta ei erota toisistaan Ihmiseksi se sitten osoittautui ja vapaanajuokseminen jäi siltä erää lyhyeksi. Ei ollut ensimmäinen kerta kun silmät tekevät tepposet tuollaisessa asiassa, eräänkin kerran ollaan oltu lenkillä ja olen katsonut että kauempaa tulee vastaan ihminen ja koira. Kun päästään lähemmäksi, totean että ei ollutkaan koira, vaan lapsi. Ja kun päästään vielä lähemmäksi huomaan, että ei ollut lapsikaan, vaan mummo ja vedettävät kauppakärryt!!! Nooo, ei sitä kaikkea voi huomata...

Tänään on ollut kertakaikkisen upea talvisää. Muutama aste pakkasta, ei tuule ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Mulla oli töissä "iltavuoroviikko" (menin siis yhdeksäksi töihin ja pääsin puoli viideltä), minkä vuoksi illat ovat jääneet kovin lyhyiksi ja lenkilläkään ei ole joka ilta käyty ihan normaalitahtiin. Tänään sitten lähdettiin Justuksen kanssa metsälenkille ja ai että oli kivaa! Olin kyllä aika hämmentynyt kun pääsin lenkkipaikan parkkipaikalle, siellä ei nimittäin ollut yhtään autoa meidän lisäksi! Tosi hieno juttu, se tarkoitti sitä että metsässäkään ei todennäköisesti olisi vastaantulijoita. Eikä ollutkaan, ihan rauhassa saatiin liikkua metsän rauhassa. Lunta oli juuri sopivasti eikä se onneksi ollut niin kovaa kuin pelkäsin. Justus oli onnellinen kun sai juoksennella vapaana ja piehtaroida hangessa. Jotain hyviä hajujakin siellä oli, mutta hyvin Justus totteli kun käskin sitä toiseen suuntaan.

Nyt mun pitäisi ihan oikeasti ryhdistäytyä treenaamisen suhteen, Justuksesta näkee että se kaipaa sen kaltaista puuhastelua. Pelkkä lenkkeily on ihan tylsää ja johtaa usein tähän:

Siinä se sitten roikkuu hampaillaan remmissä ja pomppii tasajalkaa taaksepäin takapuoli edellä. Juuri kuten veteraanin kuuluukin No, nykyisin se sentään lopettaa käskystä, mutta tuosta pomppimisesta on jo tullut meille leikki, joka huvittaa meitä molempia -ja hymyilyttää myös ohikulkijoita. Tätä tosin hyödynnän myös treeneissä, sillä koiran viretila on pomppiessa kohdallaan ja tästä alkaa monesti oikeinkin mukavan näköinen seuraaminen!